Muutto on ohi!

Kirjoitettu 28. Huhtikuu, 2008 - kukkaiskeiju - aihe Yleinen

Eilen siis virallisesti muutettiin uuteen kotiin! Täällä on aika törkeesti tilaa, vaikka äkkiäkös me sitä hamstrataan lisää:D Mutta itse muutosta sen verran että oltiin suunniteltu ja sovittu että alotetaan klo 12.30 kuuden miehen voimin roudaamaan tavaraa 5:stä kerroksesta isoon autoon. No käytännössä klo 13.15 meillä oli se auto ja kolme kantajaa!!! No siinä sitten soiteltiin puolin jos toisin että missä muuttomiehet kuppaavat. Siinä sitten selvisi että kahdella heistä on niin paha krapula etteivät paikalle kykene ja yksi ei pääse kun kuskit on krapulassa…

Päivä jatkuu, saatiin asunto tyhjäksi ja kuorma lähti tänne uuteen paikkaan, ei kylläkään välimatka ollut kovinkaan pitkä, ehkä 6-7 km. Mutta mies tietenkin jätti omat autonavaimensa takkinsa taskuun, joka oli kuormassa:)!!! Itse olin jo uudella asunnolla niin ei muuta kuin odoteltiin että kuorma pääsi perälle ja eikun hakemaan mies edellisestä paikasta. Niinkuin ei muuten olisi ollut tarpeeksi sähläystä muuton kanssa. No yksi krapulaisista ystävistämmekin suvaitsi saapua auttamaan kantelussa, ja auttoikin, kunnes häntä alkoi kuitenkin oksettamaan ja lähti sitten kotiin:) Mutta nyt siis tavarat on täällä, huja hajan, mutta on kuitenkin. Pitänee jatkaa niiden purkua…

Kirjoitettu 22. Huhtikuu, 2008 - kukkaiskeiju - aihe Tanssi, Yleinen

Joo, tulipa sitten käytyä tuossa lauantaina lavatansseissa heinävedellä. Tarkoitus oli huristaa sinne noin puolentoista tunnin aikana, mutta karavaanarin ärsyttämänä ajoin tietetenkin ohi pieksämäenristeyksestä ja huomasin pian olevani suonenjoella! No, pieni mutka matkassa ja lisää vauhtia, ehdin sentään tansseihinkin vaikka ylimääräinen tunti saiihen tuhrautuikin:)

Ilta oli kyllä mukava, porukkaa oli salin täydeltä, esiintyjänä Charles Plogman, joka selvästi ylitti itsensä tällä kertaa. Hänet taputettiin takaisin kolme kertaa!!! Eihän siellä juuri tanssimaan mahtunut, mutta onneksi minullakin oli likkakaveri mukana että oli silti sitten seuraa ja tulihan siinä sitten tanssittuakin yhdessä, mummoja kauhistutti että nyt tytöt jo tanssii yhdessä! Mitenkäs sitä muuten toinen oppii jos ei uskalla vielä vieraiden miesten kanssa tanssia, voihan sitä aina kaveria opettaa. Tarttuipa tuolta matkalta mukaan Charlesin karaoke levykin:) En ole vielä sitä ehtinyt joikaamaan, mutta jahka tuo muutto on ohi niin sitten se vasta alkaa raikaamaan!

Kesäkelit  on toivottavasti tulleet jäädäkseen. Huomaan että itseäkin tansskärpänen taas puraisee, taidan ennustaa lähteväni taas kauemmas ajelemaan hyvien tanssien perässä. Hyvällä säällä on kiva ajaa, ja valoisana yönäkään ei pitkä kotimatka haittaa.

Kirjoitettu 19. Huhtikuu, 2008 - kukkaiskeiju - aihe Yleinen

Tervehdys taas!

Synnäri harjoittelu on pian ohi ja kesäkin lähestyy! Mahtavaa!

Meillä muutto lähestyy, istun nytkin täällä keskellä pahvilaatikoita ja epäjärjestyksessä olevaa huushollia. Tätä pitäisi sitten jaksaa vielä viikko niin saadaan tavarat taas yhteen paikkaan eikä tarvitse hypellä talosta toiseen:) Uusi kämppäkin alkaa mulle jo lämmitä. Alkuun olin aika kauhuissani isosta talosta, mutta nyt kun siellä on viettänyt aikaa. No tilaa ainakin on, voidaan alkaa vaikka puhua länsi ja itäsiivistä:D No ei sentään… Hurjat sisustus mahdollisuudethan siellä on, saattanee tännekin sitten ilmaantua joitain sisustus linkkejä jos sellasia löydän…!

 Tänään olen päättänyt ottaa aikaa itselleni. Aiotaan tehdä kaverin kanssa kasvonaamiot ja pistää vähän bling bling! Vois väsätä jotain ranskalaisen manikyyrin tapaista ja illalla sitten lähdetään tansseihin yhden top 5:n keikalle! Mutta ennen sitä väsäilen tässä vielä vähän opinnäytetyötä, sekin pitäis saada vähän etenemään…plääh.

Ihana ilma ulkona! nautitaan siitä!

Hääkuumetta!

Kirjoitettu 4. Huhtikuu, 2008 - kukkaiskeiju - aihe Häät

Häät ne minullakin sitten lähestyvät huimaa vauhtia…12.7 H-hetki! Alan kummasti miettiä että pitäisi varmaan kampaaja tilata jos sellaisen haluaa ja haluanhan minä, mutku ei ole saanut aikaseks… Saati sitten meikkiä jne…

 Kutsut olis tarkoitus saada postiin tämän kuun lopulla ens kuun alulla, saa nähdä! Pitäisi varmaan ensin tehdä ne valmiiksi:D Yritän tänne pikkuhiljaa lisäillä juttuja meidän häistä. Valitettavsti en voi vielä kauheasti kuvia laitella, koska täällä sivuilla sattuu käymään myös ihmisiä jotka ovat häihin tulossa enkä halua vielä paljastaa kaikkia juttuja:D

mitä kuuluu?

Kirjoitettu 4. Huhtikuu, 2008 - kukkaiskeiju - aihe Yleinen

Kiitos kysymästä, mitäs tässä:) Harjoittelua synnytyssalissa jäljellä noin kuukausi. Rankkaa on ollut, ja toisaalta paljon olen nähnyt, hyvää ja huonoa, onneksi enemmän hyvää:) Mutta kyllä sitä ajattelee että mitäs sitten kun valmistuu? Kohta pitäis munkin valmistua ja mitäs sitten, minne hakea töihin? Jos haluan kätilön töitä tehdä niin varmaan pitäis mennä sitten keskussairaalaan töihinkin…tällänen kaupunki tämä ettei ole kuin yksi sairaala lähettyvillä, eli… Onhan täällä eri osastoja:) Mutta naistentaudeille en halua, eli jää vaan synnytyssali tai osasto. Synnytyssali kuulostaa hyvältä, mutta sinne kai aika vaikea päästä. Eli varmaan päädyn sitten oikeasti osastolle, tai äitipolille! No siinähän olis puolensa, virka aikaan vain auki:)

 No joo, mitäs muuta?

No muuten…mua harmittaa kun en ole ehtinyt maalailemaan uusia tauluja vähään aikaan, siis ihan öljyväreillä. Pastelleja tulee helpommin tehtyä kun helpompi siivota sotkut pois:) Mutta jahka me nyt päästään joskus muuttamaan niin siellä sitten on tosiaan tilaa mun maalailuille ja toivon että koulussakin vähän helppais kesän jälkeen niin olis aikaakin tehdä jotain tollasta. Sen näyttelyn aion kyllä järjestää joskus, mutta tosiaan pitää olla varmaan jotain mitä esitellä:) Mutta vielä mä sen teen… Ja sinne saa sitten kutsun kaikki tutut ja tuntemattomatkin:)

Tänään mä oon käyny teatterissa, näytös oli “kuka pelkää noitia”. Oli hyvä! Ylinoita oli oikein hauskan oloinen hahmo! Mä oon ajatellu että musta tulis muuten varmaan ihan hyvä näyttelijä, mutta kun mä oon vähän sellanen pikkusen kunnianhimonen tyyppi että mun pitäis saada heti päärooli:D Enhän mä mitään pientä sivuroolia:) Musta tulis myös hyvä laulaja, leipuri, ja ihan mitä vaan mikä kiinnostaa mua. No ei, mutta musta vaan tuntuu että mä tuun kyllä tekemään elämässäni jotain tosi suurta, en sitten tiedä kenen arvomaailmalla suurta ja kuinka, tuskin mitään ihan hirveän julkista, koska haluan mahtipontisista ajatuksistani huolimatta pysytellä kuitenkin tavallisena talliaisena:) Sehän voi olla vaikka suurperhe, tai sit musta tulee maailmanluokan stylisti! Heh, ainakin jotain sillä välillä:)

Oon ollu niin paljon harjoittelussa etten ole ehtinyt edes käydä tansseissa…oon ollu viimisen kuukauden aikana ollu kaikki viikonloput harjottelussa, tunnit on tehtävä… Mutta ens viikonloppuna mulla on vapaata, pitääkin jo katsastaa missä olis hyviä esiintyjiä että mihin sitä lähtis tansseihin!

 Vauvakuume olla rallattaa tässä vierellä myös… mikäs siinä, vauvat on ihania…kyllä mä mietin välillä että mitähän vuoden päästä…onko masu? Onko vauva? Vai onko masu ilman vauvaa:D Toivottavasti edes sitten vauvan jäljiltä eikä muuten vaan…!!!!